Labradorinnoutajat Niilo ja Netta: Roopen sairaskertomus

Olimme ulkomailla reissussa kesäkuun puolen välin paikkeilla. Samana aamuna, kun olimme juuri saapuneet Suomeen, sain huolestuttavan puhelinsoiton. Roope on kipeä. Se vingahtelee ja on alla päin. Ajoin saman tien hoitopaikkaan Roopea katsomaan, vaikken ollut ehtinyt yöllä nukkua lainkaan. Roope oli tietenkin iloinen nähdessään minut ja yritti selvästi skarpata tilanteessa. Aluksi vaikutti, että se aristaa oikeaa lapaa. Annoin sille kipulääkettä ja sovin iltapäiväksi vastaanottoajan. Vastaanotolla Roope yritti olla oma iloinen itsensä, mutta tutkittaessa havaittiin, että se aristi kaularankaa. Päätin soittaa heti Aistiin, vaikka tutkinut eläinlääkäri oli sitä mieltä, että levolla ja kipulääkkeellä voisi katsoa pari päivää. Oli juhannusviikon maanantai, joten en halunnut hukata hetkeäkään. Niinpä soitin Aistiin ja saimme luvan mennä sinne seuraavana päivänä, vaikka kaikki ajat olivatkin jo täynnä. Illalla Roopen oireet pahenivat ja sillä alkoi olla selvää ataksiaa ja se ei meinannut pysyä koko aikaa pystyssä.
Yön nukuin Roopen kanssa lattialla. Tosin en kyllä juurikaan nukkunut, sillä pelkäsin, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. En ollut ikinä nähnyt Roopea niin kipeänä. Se oli surkeata katseltavaa. Aistissa Roope taas piristyi ja esiintyi häntä heiluen. Onneksi neurologisia oireita ei piilotella kovin helpolla. Roope vietiin magneettiikuviin ja itse vietin kamalat tunnit ostoskeskuksessa peläten Roopen hengen puolesta. Aavistin, että luvassa on jotakin pahaa. Lopulta saimme magneettikuvien tulokset. Pettymyksekseni diagnoosi ei varmistunutkaan kuvissa. Niissä oli kyllä nähtävissä lievä painauma selkäytimessä kaularangan alueella (C5-C6) ja papereihin diagnoosiksi kirjattiinkin välilevytyrä. Kuvissa näkyi myös muutosta hermojuuren alueella. Muutos saattoi olla kasvain, mutta varmuuden olisi saanut vain koepalojen avulla ja se olisi vaatinut massiivista kirurgiaa. Hoitosuositukseksi saimme parin viikon ehdottoman levon (ilman kipulääkkeitä) ja sitten tilanteen uudelleen arvioinnin.
Roope oli tiistai-illan niin kipeä, että se suostui hädin tuskin käymään pissalla. Totesin, etten voi odottaa kahta viikkoa ja katsella koiran kipuja. Niinpä soitin heti seuraavana aamuna toiselle neurologille. Hän lupasi katsoa kuvat ja suositteli kipuun heti gabapentiiniä. Torstaina (juhannuksen aatonaattona) hän katsoi kuvat yhdessä kokeneen ortopedin kanssa. Kaularangan muutos oli kuulemma erikoinen ja viittasi heidän mielestään ennemmin kasvaimeen kuin välilevytyrään. Muutos oli niin hankalassa paikassa, että he eivät suositelleet koepalojen ottoa. Koepalat olisivat todennäköisesti vain varmistaneet syövän olemassa olon ja lopputulos olisi ollut kuitenkin huono, sillä kasvainta ei olisi saanut kuitenkaan kokonaan poistettua. Niinpä päädyimme konservatiiviseen hoitoon eli gabapentiiniä, kortisonia ja lepoa.
Lääkitykset helpottivat Roopen oloa lähes välittömästi ja kivut hävisivät parissa päivässä. Lupasin Roopelle tässä vaiheessa, että mikäli kivut palaavat, päästän sen lopullisesti tuskistaan. Kivut pysyivät kuitenkin onneksi poissa ja neurologiset oireetkin hävisivät lähes kokonaan. Roope oli koko kesän ajan oma iloinen itsensä. Toki rajuja leikkejä ja hyppimistä ym. vältettiin, mutta muuten Roope eli ihan normaalia elämää.
Sitten koitti syksy. Olin poikkeuksellisesti töissä 4.10. (vaikka muuten olen edelleen kotona hoitovapaalla) ja iltapäivällä palatessani koirien luokse huomasin, että jotain oli pielessä. Roope liikkui pää alhaalla ja häntä koipien välissä. Päästin sen ulos, koska oletin, että sillä oli kova hätä ja se menikin heti tarpeilleen. Sisälle tullessaan se ei meinannut päästä kynnyksen yli, sillä se ei pystynyt nostamaan päätään. Tajusin, että nyt oireet ovat palanneet ja luopumisen hetki alkoi olla lähellä. Annoin Roopelle heti täyden annoksen gabapentiiniä ja kortisonia (jota ilman olimme pärjänneet jo pari kk). Lääkkeet eivät auttaneet. Hain illalla Roopelle vielä päivystävältä eläinlääkäriltä vahvemman kipulääkkeen yöksi ja sovimme perheen kanssa, että aamulla Roope pääsee tuskistaan, mikäli muutosta ei ole tapahtunut. Varasin jo ajan aamuksi valmiiksi. Roope nukkui yön rauhassa, mutta tilanne oli aamulla edelleen huono. Niinpä tein tähänastisen elämäni raskaimman päätöksen. Häntä heiluen Roope vielä kulki autosta tutulle vastaanotolle, vaikka kivut olivat varmasti kovat. Siihen Roope sai sitten nukahtaa ikiuneen meidän silitellessä sitä kaikessa rauhassa. Lepää rauhassa, Roope.
Kirjoitin tämän tekstin lähinnä itselle muistoksi. 3,5kk kesti ennen kuin pystyin tähän. Julkaisen tämän nyt myös täällä uudessa blogissa, jotta saan vielä viimeiset kuvat Roopesta näkyviin. Viime syksyyn on mahtunut muutakin murhetta. Niilolle on puhjennut paha furunkuloosi ja se sai joulukuussa epileptisen kohtauksen. Vuosi 2012 oli siis synkkä koirarintamalla, vaikka se muuten olikin hyvin onnellista aikaa. Nyt on kuitenkin suunta taas tulevaisuuteen ja toivottavasti seuraavat blogipäivitykset täällä uudessa blogissa positiivisempia.