Labradorinnoutajakerho järjesti tokokoulutuspäivän Vihdissä viime sunnuntaina. Järjestelyistä vastasin pääasiassa minä, joten ilmoitin Netankin mukaan koulutukseen, vaikkei se oikein mitään vielä osaakaan. Päivän kouluttajana toimi Sirke Viitanen ja päivä oli kaikinpuolin onnistunut.
Netta treenasi ekassa osassa ainakin pentuluoksetuloa, perusasentoja, leikkimistä ja hyppyä. Sain muutamia tosi hyviä vinkkejä, joilla mm. leikkiminen parani heti. Olen huomaamattani tuputtanut Netalle lelua ja jatkossa lelun pitää ennemmin mennä poispäin koirasta. Tällä tavalla tuli paljon lisää virtaa leikkimiseen. Perusasentoihin saimme vinkiksi liikuttaa mieluummin oikeaa jalkaa kuin vasenta, jotta vasen jalka pysyisi paikallaan koiralle kiintopisteenä. Hyppyä alettiin treenaamaan kutsumalla Nettaa edestakaisin esteen yli ja kehumalla, kun tajusi tulla hypyn läpi.
Tässä muutama kuva Netan treenistä. Kaikki kuvat on ottanut Tiina Jurvakainen. Kiitos kuvista!
Toisessa osiossa Netta treenasi mm. vauhtinoutoa. Netta suoritti noudot mielestäni hienosti. En ollut aiemmin treenannutkaan varsinaisesti noutokapulalla. Tässä muutama vauhdikas Tiinan ottama kuva.
Kyllä oli pentu väsynyt koulutuspäivän jälkeen. Se seurasi muidenkin treenit kentän laidalta kevythäkistä, kun en uskaltanut jättää sitä autoon.
Eilen oli labbisten perustottelevaisuuskurssi Helsingissä, jossa toimin kouluttajana. Niilo-parka kuvitteli, että nyt on sen vuoro päästä treenaamaan ja se änkesi itsensä mukaan. Ehdin onneksi Helsinkiin vartin etuajassa ja tein Niilon kanssa pienen treenin. Tämä oli ensimmäinen treeni (jossa tein muutakin kuin luoksetuloa) toukokuun jälkeen. Minulle olikin positiivinen yllätys, kun Niilo osasi tehdä ruudun ja ohjatun ihan oikein. Ne eivät kuitenkaan ole olleet vielä keväällä mitenkään varmalla pohjalla. Lisäksi Niilolle tuli paljon paikallaolotreeniä, kun se seurasi kaksi tuntia minun pitämiä koulutuksia. Ei taida haluta enää ensi kerralla mukaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti