sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Taipparitreeniä

Tänään treenasimme Netan kanssa taippareita silmällä pitäen. Treenikaveriksi saimme kasvattajan, jolla oli mukana riistaa. Hyvät treenit saimmekin aikaiseksi.
Treenit oli tarkoitus aloittaa dameilla  ykkösmarkkeerauksilla ja sitten samaan paikkaan muistiharjoituksella. Markkeerauksista ei valitettavasti tullut oikein mitään, kun Netta otti niin paljon häiriötä Sarin läsnäolosta damin läheisyydessä. Se yritti ensin palauttaa Sarille ja lopulta jätti damin kokonaan ja meni vain katsomaan Saria. Siirryimmekin sitten suoraan muistiharjoitukseen ja se sujuikin paljon paremmin. Pari tällaista eteenlähetystä ja sitten vaihdettiin riistaan. Netta otti variksen ongelmitta ja palautti hienosti käteen.
Sitten tehtiin hakuruutu motivoidusti variksilla. Tämä oli ensimmäinen ruutu riistalla. Minä ja Netta jäimme lähetyspaikalle katselemaan, kun Sari täytti ruudun. Netta selvästi kuumui tästä ja piippasi jonkin verran. Ruutuun lähetettäessä Netta meni nopeasti viimeiseksi heitetylle varikselle, muttei ottanut sitä heti suuhunsa, vaan lähti etsimään muualta. Pian Netta löysikin kauimmaisen variksen ja hetken ihmettelyn jälkeen otti sen suuhunsa ja toi minulle. Uusintalähetyksellä Netta meni taas viimeiseksi heitetylle ja hetken empimisen jälkeen otti sen suuhunsa ja palautti minulle. Netta teki reipasta hakua ja löysi nopeasti 5/6. Lähetyksissä huomasi, ettei Netta selvästikään vielä ymmärrä "etsi"-käskyä, mutta haku käynnistyy silti hyvin ja laajenee mukavasti. Kaikki palautukset taisi tulla käteen asti ja luovutukset oli ihan kauniita. Ei siis yrittänyt omia tms. Viimeinen varis haettiin sitten porukalla.
Seuraavaksi ihmeteltiin kania. Netta ei ottanut sitä niin reippaasti suuhunsa kuin variksia ja kania piti selvästi jäädä puhdistelemaan palautusmatkalla. Päätimme kuitenkin tehdä Netalle ensimmäisen laahausjäljen. Netta sai katsoa, kun Sari lähti vetämään jälkeä. Jälkikin onnistui hienosti ja nyt Netta käsitteli kania ongelmitta ja palautti senkin minulle käteen asti. Netta teki tänään töitä tosi hienosti olemattomaan treenimäärään nähden.Sehän olisi lähes valmis taippareihin, kun vaan jätetään motivoinnit pois ja opetellaan sietämään muita ihmisiä lähistöllä. Täytyy yrittää keväällä/alkukesästä uskaltautua taippareihin. Nythän Netta on vielä alaikäinen. Kiitos treeneistä Sari!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti