sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Netalle NOU1


Netta osallistui Raaseporin taippareihin 7.6. ja suoritti siellä taipumuskokeen hyväksytysti. Eino oli mukana taippareissa ja Sari huolehti hänestä sen aikaa. Markkeerausten palautuksissa/luovutuksissa oli pientä hapuilua, mutta sain molemmat lokit kuitenkin käteen asti. Hakuruudusta Netta toi ensin heitetyn variksen ja sen lisäksi nopeassa tahdissa vielä kolme muuta, kunnes tuomari pyysi kytkemään koiran. Muuten ruutu sujui hyvin, mutta kolmannen variksen (kauimmainen) kohdalla Netta lähti tekemään hakutyötä riista suussa. Ylemmissä luokissa tuollainen on huono juttu, mutta taippareissa se ei vielä haittaa. Kaikki varikset Netta toi käteen asti. Tosin kaikki palautukset eivät olleet ihan suoraviivaisia, mutta 1-2metrin kierroksella onnistui kuitenkin. Netta pääsi siis jäljelle. Ensimmäisen Netalle tarkoitetun jäljen toimitsijat onnistuivat vetämään niin, että kani jätettiin sellaiseen kohtaan, että Netta näki sen. Niinpä Netalle tehtiin toinen jälki. Minua vähän jännitti, mihin Netta lähtee, kun sillä oli kuitenkin näköhavainto toisesta kanista. Ensin se lähtikin kaartamaan kohti toista jälkeä. Kutsuin takaisin ja näytin oman jäljen uudelleen ja nyt Netta suorittikin sen ongelmitta. Tässä vielä Netan arvostelu. Tuomarina toimi Petri Tuominen.

Sosiaalinen käyttäytyminen: Käyttäytyy hyvin toisia koiria ja ihmisiä kohtaan.
Uimahalu: Menee reippaasti veteen ja ui mielellään.
Hakuinto: Omatoimisesti laajentaa hyvin alueella hyvällä vauhdilla.
Noutohalu: Löytää ja tuo mielellään riistat.
Nouto-ote: Hyvät otteet riistoista.
Palauttaminen: Rannalla hieman epävarmuutta. Hausta kaikki riistat ohjaajalle.
Reagointi laukaukseen: Rauhallinen ja tarkkaavainen.
Itseluottamus ja aloitekyky: Jäljestää varmasti kanille tuoden riistan ohjaajalle.
Yhteistyö: Hyvä.
Yleisvaikutelma: Hyvässä yhteistyössä toimiva pari, osaa hyvin taipumuskokeen tehtävät ja suoriutuu niistä helposti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti