keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Paluu arkeen

Palasimme maanantaina viikon lomareissusta ja eilen ajelin sitten Forssaan koiria hakemaan. Käytin treenimahdollisuudet hyväksi ja treenasin Niilon kanssa ohjattua noutoa viereisellä nurtsilla. Nurtsi oli niin pitkää, ettei kapulat meinannut näkyä ollenkaan. Nostin ne pystyyn ja siltikin oli näkyvyys melko huono. Tein sekaisin merkkiä, tasamaanoutoa ja ohjattua noutoa. Enimmäkseen Niilo oli ihan kivasti kuulolla. Intoa oli selvästi taas enemmän. Johtui varmaankin matkan aiheuttamasta treenitauosta.
Tänään aamulla kävin heittämässä Netalle pari vesimarkkeerausta. Muuten sujuu ihan kivasti, mutta käteen en dameja oikein saa. Täytyy alkaa työstämään luovutuksia, kun vaan saamme taipparit ensin suoritettua. Nyt en jaksa viilata pilkkua.
Niilon kanssa tein tänään pikaisesti kotipihatokoa. Teimme kaukokäskyjä ja zetan jättöjä. Zetan jätöissä Niilo oli hyvin kuulolla. Johtuikohan vieressä pörräävästä ruohonleikkurista vai mistä. Selkeästi kuitenkin nyt keskittyi ja skarppasi hyvin. Kaukoissa pysyi aika kivasti paikoillaan, mutta joitakin lisäkäskyjä jouduin antamaan.
Illalla kävin vielä tekemässä Netalle ison (toivottavasti selvästi taippariruutua isomman) hakuruudun. Laitoin 10 damia. Lämpöä oli varmaan 25 astetta ja nyt oli selvästi ekaa kertaa havaittavissa Netassa hyytymisen merkkejä kesken hakutyön. Ensimmäiset viisi damia palautui vauhdilla, mutta sen jälkeen tahti selvästi rauhottui ja se jatkoi hakua rauhallisesti hölkäten. Näin palautui vielä kaksi damia. Kahdeksannella kerralla se tuli tyhjänä takaisin (ensimmäistä kertaa ikinä), enkä halunnut alkaa prässäämään, vaan lähdin hiljaksiin kävelemään ruutuun päin. Netta lähti mukaan ja löysikin sitten vielä kahdeksannen damin. Loput kaksi poimin itse. Taisin tehdä vähän turhan ison ja vaativan ruudun, mutta joskus näinkin. Treenin jälkeen kiersimme vielä pienen lenkin ja Netta kävi vilvoittelemassa kuralätäköissä. Ensimmäinen koirani joka lähes kierii kuralätäköissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti