torstai 3. heinäkuuta 2014

Kolmannet vepetreenit

Eilen oli kolmannet vepetreenit. Rannassa kävi taas aikamoinen aallokko. Netta teki ekana liikkeenä veneestä hyppyä. Matka pidettiin lyhyenä (n.10m) ja tehtiin monta toistoa. Kyllä se vieläkin empi, mutta huomattavasti vähemmän kuin viimeksi. Viimeisellä suorituksella se tuli kyllä yhdellä käskyllä, mutta hetken harkitsi ja haki sopivaa paikkaa. Netalla on sellainen tyyli hypätä, että se sukeltaa aina kokonaan.
Toisella kierroksella tehtiin aluksi köyden haku ja sitten veneen haku. Tämä liike sujuu jo kivasti. Etäisyys oli ehkä 15m ja hyvin meni. Tosin rannalle voisi kiskoa innokkaammin, mutta riittävästi tuo kuitenkin. Lopuksi tehtiin taas pari viennin yritystä. Lihapullat tekee selvästi sen, ettei Netta meinaa huolia damia suuhunsa millään. Vene oli ihan rannassa ja sinne saatiin pari onnistunutta vientiä tehtyä. Aika säätämistä se kuitenkin on.
Kolmannella kierroksella pääsi Niilo taas hommiin. Aiheena jälleen vienti. Etäisyys ehkä 10m. Aika monta käskyä/kutsua/kehua jouduin käyttämään joka kerralla. Nyt kävi ensimmäistä kertaa niin, että lopulta veneelle tultuaan Niilo ei suostunut päästämään damista irti ollenkaan. Ihan kuin sillä olisi mennyt liikkeet jotenkin sekaisin ja se olisi yrittänyt pelastaa veneen damista vetämällä. Aallokko oli kova ja Niilo meinasi painua veneen alle. Uintiasento oli huono (räpiköi tosi pystyssä), mutta irti ei vaan päästänyt vaikka toistuvasti käskin ja yritin tarjota namia suuhun. Lopulta päästi irti, kun jalat otti pohjaan. Tämän jälkeen tehtiin vielä pari toistoa ja ne sujui "hyvin". Käskyjä tuli siis kyllä monta, mutta toi kuitenkin ilman ylimääräistä sähläystä. "Palkaksi" Niilo sai hypätä veneestä. Ensimmäinen hyppy lähes kahteen vuoteen ja jouduin antamaan kolme käskyä ennenkuin se lähti. En tiedä, johtuiko kovasta aallokosta vai pitkästä tauosta. Lopulta tuli sitten kuitenkin ihan hyvin. Kiva olisi kyllä päästä Niilon kanssa vielä kokeeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti