torstai 3. huhtikuuta 2014

Sunnuntain treenit

Tokotreeneihin osallistuminen oli vaakalaudalla Mikon sairastuessa mahatautiin la-su yönä. Pääsin kuitenkin lähtemään kentälle, kun otin Einon vaunuihin mukaan. Treenaaminen oli kuitenkin niin mielenkiintoista Einon mielestä, että se malttoi nukkua noin 10min vaunuissa. Paikalla istuminen saatiin tehtyä ja makuun aikana piti jo vaunuja lykkiä edestakaisin. Onneksi se ei Niiloa häirinnyt. Treenien aiheena oli tunnari ja tällä kertaa lähettiin taas kokeilemaan uusia juttuja, kun kouluttajana oli Hanna. Tunnarit oli tarkoitus laittaa maassa makaavan ihmisen päälle. Aluksi kapulat laitettiin noin 30cm päähän makaavasta ihmisestä maahan. Tämä oli Niilolle jo liian vaikeaa. Se selvästi nautti saamastaan yleisöstä, kun yksi koira kerrallaan teki tehtävää. Hienosti se sieltä kapuloita haki, mutta haistelusta ja näin ollen omasta kapulasta ei ollut tietoakaan. Lopulta se omakin tuli ja teimme vielä erikseen tavallisen tunnarin, joka sentään onnistui. Katselin treenit loppuun Einon ihmetellessä vainuissa. Netan treeneihin en enää jäänyt, vaan se joutui tällä kertaa tyytymään pelkkään autossa istuskeluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti